Oli jopa hieman outo olo lähteä viikon paikallaanolon jälkeen ajamaan kohti tuntematonta. Olimme edellisenä iltana varanneet netin kautta perhehuoneen Fort Williamsista, joka on ihan Iso-Britannian korkeimman vuoren Ben Nevisin juurella. Vuoren korkeus on 1344 m, joten ei se mikään ihan valtavan korkea ole.
Ajoimme aluksi tylsiä moottoriteitä kohti Edinburghia (A1), kaupunkin ympäri (A720), hetken kohti Glasgow'ta (M8) ja sitten kohti Stirlingiä (M9). Pian sen jälkeen moottoritiet loppuivat ja siirryimme pienemmälle tielle A84. Jossain Stirlingin lähellä oli mansikkatila Briarlands farm, jossa oli myynnissä sadon ensimmäisiä mansikoita. Nam! Söimme siellä vähän lounasta.
Matkan jatkuessa maasto muuttui koko ajan vuoristoisemmaksi, kunnes tiekin oli noussut useamman sadan metrin korkeuteen merenpinnasta. Korvissa paukkui. Millään varsinaisilla serpentiiniteillä emme ajaneet, mutta ihan riittävän jännittävää siellä oli puikkelehtia noin kilometrin korkuisten vuorten välissä. Maisemat aivan mahtavia!
Lähellä Callanderia huomasimme kyltin Braclinn Falls'eille. -Vesiputous, jee, ajattelimme käännyimme tielle. Sen verran kapea oli kulkureitti, että navigaattorilla ei ollut aavistustakaan, missä ajoimme. Näimme tien varrella parkkipaikan, mutta päällystetty tie jatkui ja ajoimme eteenpäin.
Tie jatkui ja jatkui. Alkoi arveluttaa, mutta ei missään oikein päässyt ympärikään. Ihmettelimme vähän auton ulkopuolellakin. Läheisen lammaslauman pässit huolestuttivat hieman.
Lopulta muutaman kilometrin päässä tie päättyi maatalon portille. Kuvittelimme jonkun kiukkuisen skotti-isännän tulevan kohta haulikon kanssa ja Petri käänsi auton. Ei muuta kuin takaisin samaa tietä.
Ajoimme sitten noloina takaisin ja pysäköimme sille aiemmin nähdylle parkkipaikalle. Siitä lähti 3/4 mailin mittainen polku vesiputouksille.
Matka jatkui. Heti vesiputousten jälkeen pysähdyimme Callanderin kaupungissa.
Jäätelöä, tietenkin, poikiinkin vaikutuksen tehneestä karkkikaupasta. Makea paikka!
Callanderissa on myös yksi Iso-Britannian Nutcracker Chrirstmas Store -ketjun joulukaupoista. Kaneli tuoksui, joululaulut soivat ja koristeita oli valtavasti myynnissä. Oli sitä kivaa ihmetelle, mutta mitään emme ostaneet, näin keskelle kesälomaa.
Pysähdyimme ottamaan kuvia siellä täällä matkan jatkuessa. Vuoret olivat vaikuttavia.
Vähän pidemmän paussin pidimme hiihtokeskuksen kahviossa.
Kassan neiti näytti poikien mukaan Diandralta, siltä suomalaiselta laulujalta.
Glendurorin jälkeen ylitimme sillan ja aloimme olla lähellä Fort Williamsia.
Ben Nevis Guest House löytyi helposti. Täällä voi syöttää navigaattoriin postinumeron, joka koostuu kirjaimista ja numeroista. Navigaattori osaa sen perusteella ohjata oikealle kadulle.
Perhehuoneessa oli parisänky ja kerrosänky.
Tässä talo vielä ulkoa päin. Vieraitten osa on vasemmalla, perheen oma koti lasikuistin (siellä söimme aamiaisen) takana oikealla.
Lähdimme kävellen Fort Williamsin keskustaan etsimään ruokapaikkaa. Matkaa oli ehkä puolisen kilometriä.
Pian löytyikin hyvän tuntuinen pub. Tilaukset tehtiin tiskillä ja maksettiin saman tien. Tarjoilijat kuitenkin toivat ruoat pöytään.
Illalla menimme jo aikaisin nukkumaan, sillä ulkona tihuutteli vettä ja äitiä väsytti. Aleksi ilmoitti kyllä, että muina iltoina ei sitten mennä nukkumaan jo yhdeksältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti